Erilaisia virtsaamisvaivoja

Seuraavaan taulukkoon on koottu erilaisia virtsaamisvaivoja oireineen.

Ponnistusinkontinenssi

Mitä tapahtuu?

Oireet

Heikentyneet lihakset eivät pysty pitämään virtsaputkea suljettuna.

Virtsaa karkaa vatsan ja lantion alueen lihasten rasittuessa, esimerkiksi liikunnan tai seksin aikana tai yskäistessä ja nauraessa.

Yliaktiivinen rakko sekä tihentynyt äkillinen virtsaamistarve

Mitä tapahtuu?

Oireet

Virtsarakko supistuu liian herkästi.

Vessassa joutuu käymään usein. Virtsaa tulee kerralla vain vähän. Virtsan pidättäminen on vaikeaa (joskus voi myös esiintyä virtsankarkailua), ja on pakko kiiruhtaa vessaan.

Sekamuotoinen inkontinenssi

Mitä tapahtuu?

Oireet

Henkilöllä on kahden- tai useammanlaisia virtsaamisvaivoja.

Kyseessä voi olla esimerkiksi ponnistusinkontinenssin ja yliaktiivisen rakon yhdistelmä, jolloin virtsaamistarve on tihentynyt ja äkillisen ponnistelun yhteydessä tapahtuu virtsankarkailua.

Ylivuotoinkontinenssi

Mitä tapahtuu?

Oireet

Virtsarakko täyttyy yli tilavuutensa.

Virtsaa voi valua jatkuvasti, ja lisäksi voi tuntua, ettei rakko tyhjenny kokonaan virtsattaessa.

Virtsaumpi

Mitä tapahtuu?

Oireet

Rakko ei tyhjene.

Virtsaaminen on vaikeaa, ja virtsaa tulee vain vähän kerrallaan.

Infektiot Virtsatieinfektio ja virtsarakon tulehdus

Mitä tapahtuu?

Oireet

Virtsarakko ärtyy ja tulehtuu. Arpikudoksen muodostuminen voi pienentää virtsarakon tilavuutta.

Tila oireilee tihentyneenä virtsaamistarpeena. Naisilla voi lisäksi tuntua kipua virtsarakon, vatsan, lantion sekä välilihan alueella. Miehillä voi tuntua kipua peniksessä ja kiveksissä. Virtsassa saattaa olla verta.

Tämän verkkosivuston sisältämät tiedot eivät korvaa keskustelua lääkärin kanssa. Asianmukainen diagnoosi ja hoito edellyttää aina lääkärikäyntiä.

Tämän sivun tiedot eivät korvaa henkilökohtaista lääkärikäyntiä. Neuvottele aina lääkärin kanssa diagnoosista ja hoitotiedoista.

Last updated: 1 Feb 2012

Section Navigation

Additional information

Contact Us

Medtronic Finland Oy
Medtronic
Hitsaajankatu 20 00810 Helsinki
work Tel +358 20 7281 200
work Fax +358 20 7281 201
Finland