Tavoitteemme

earl-patient

Potilaat innoittivat Earl Bakkenia, yhtä yrityksen perustajista, kirjaamaan muistiin Medtronicin tavoitteen, joka on nyt keskeinen osa yrityskulttuuriamme.

Medtronicin historian alkuvaiheessa Earl Bakken liikuttui voimakkaista tunteista, joita hänen tuotteensa saivat potilaissa aikaan. Potilaat olivat riemuissaan, kun Medtronicin tuotteet olivat palauttaneet heidän liikuntakykynsä, parantaneet heidän oloaan tai joissain tapauksissa jopa pitäneet heidät hengissä.

Earl halusi, että yrityksen päätarkoitus olisi hyödyn tuottaminen ihmisille, joten hän laati yhdessä johtokunnan kanssa muodollisen lausunnon yrityksen päämääristä. Lähes puoli vuosisataa myöhemmin tämä tavoite on edelleen henkilöstömme eettinen perusta ja inspiraation lähde kaikkialla maailmassa. Se ohjaa päivittäistä työtämme ja muistuttaa meitä siitä, että ponnistelumme muuttaa miljoonien ihmisten kroonisen sairauden olemusta.

  • Edistää ihmisen hyvinvointia hyödyntämällä biolääketieteellistä osaamista tutkimuksessa, tuotekehityksessä ja tuotannossa sekä tarjoamalla kipua lievittäviä, terveyttä edistäviä ja elämänlaatua parantavia tuotteita.
     
  • Suunnata kasvu niille lääketieteen alueille, joilla osaamisemme on vahva. Saattaa yhteen osaavat ihmiset ja luoda edellytykset jatkuvalle kehitykselle oppimisen ja omaksumisen kautta. Säästää voimavaroja niillä alueilla, joilla emme voi saavuttaa ainutlaatuisia tuloksia.
     
  • Panostaa varauksetta tuotteiden korkeaan laatuun ja ehdottomaan luotettavuuteen. Olla esikuvana muille yrityksille ja olla tunnettu sitoutuneena, rehellisenä, palvelualttiina ja eettisesti toimivana yrityksenä.
     
  • Tehdä voittoa velvoitteidemme täyttämiseksi, kasvun mahdollistamiseksi ja tavoitteidemme saavuttamiseksi.
     
  • Arvostaa koko henkilöstöä luomalla sellaiset työolosuhteet, joissa työn tuottama tyydytys, turvallisuus, etenemismahdollisuudet ja osallistuminen yrityksen menestykseen on mahdollista.
     
  • Olla hyvä yrityskansalainen.
Every new employee worldwide receives a Medtronic Medallion from senior executives as a reminder of the honor and responsibility we have in fulfilling our Mission.

 

Last updated: 22 Sep 2010

Section Navigation

Additional information

NYSE (MDT)

Finland