Lena Suomesta

Lena Nyström

Lena Nyström toimii Spinal and Biologics -liiketoimintayksikön Sales and Marketing -osaston tukiasiantuntijana sekä Suomen että Ruotsin organisaatioissa. Syyskuussa 2010 Lena on työskennellyt Medtronicin palveluksessa kymmenen vuotta.

Millaisissa tehtävissä toimit nykyään?

Sales Support -tehtäviini kuuluu myyjiemme tukeminen esimerkiksi tarjousten ja hinnastojen laatimisessa ja hankinnoissa. Marketing Support - tehtävässäni huolehdin kongressien, näyttelyiden ja kurssien järjestämisestä. Tehtäviini kuuluu myös myynnin edistäminen esimerkiksi asiakkaille lähetettyjen markkinointimateriaalien muodossa.

Missä olet työskennellyt aiemmin?

Opiskeluaikana työskentelin festivaalisihteerinä. Valmistuttuani näin suomenruotsalaisessa Hufvudstadsbladet-lehdessä ilmoituksen, jossa Physio-Control Scandinavia haki hallintovirkailijaa äitiysloman sijaiseksi. Medtronic oli jo tuolloin ostanut Physio-Controlin, ja kun fuusio toteutui vuoden kuluttua, sain vakituisen työpaikan. Kymmenen vuoden aikana olen työskennellyt Medtronicilla monen osaston tukihenkilönä ja myös asiakaspalvelussa.

Ikimuistoinen tilanne/työpäivä?

Normaalisti työskentelen kaukana kentältä ja tapaan harvoin tuotteidemme loppukäyttäjiä. Siksi minulle ovat erityisen antoisia tilanteet, joissa pääsen näkemään tuotteitamme todellisessa käytössä.

Mieleenpainuva kokemus oli osallistuminen tarkkailijana toimenpiteeseen, jossa nuorelle skolioosia sairastavalle tytölle tehtiin leikkaus Legacy-instrumentaatiota käyttäen. Oli todella kiinnostavaa nähdä, miten hienosti mittava leikkaus sujui uskomattoman taitavien kirurgien sekä Medtronicin tuen ja tuotteiden ansiosta. Oli myös mahtava kuulla, miten suuri vaikutus leikkauksella oli tytön terveydelle ja miten se parantaa hänen elämänlaatuaan. Tieto siitä, että tuotteemme muuttavat potilaiden elämää, on erinomainen työmotivaation lähde.

Mikä on ollut suurin haaste tähän mennessä?

Koska työskentelen myös ruotsalaisten kollegojen tukihenkilönä, minun on täytynyt perehtyä esimerkiksi Ruotsin lainsäädäntöön ja verotukseen, jotka eroavat jossain määrin Suomen vastaavista. Myös sairaalamaailmassa on maiden välisiä eroja, joten eroihin ja yhtäläisyyksiin tutustuminen on ollut jännittävä haaste.

Miten työsi vaikuttaa Medtronicin potilaisiin?

Työhöni kuuluu esimerkiksi koulutusten järjestäminen lääkäreille ja tiedon välittäminen hoitohenkilöstölle. Tekemällä työni hyvin ja hoitamalla asiakassuhteitamme toivon vaikuttavani myönteisesti tuotteidemme loppukäyttäjiin ja potilaisiin, vaikka tapaankin heitä harvoin työni yhteydessä.

Mistä saavutuksesta olet erityisen ylpeä?

Mieleeni ei tule mitään yksittäistä saavutusta, mutta olen ylpeä, kun tunnen suoriutuneeni onnistuneesti aluksi monimutkaiselta vaikuttaneesta tehtävästä, esimerkiksi suuren ryhmän kattavien matka- ja kokousjärjestelyiden tekemisestä. Yksityiselämässä suurin ylpeyden aiheeni on ihana tyttäreni.

Mitä arvostat eniten Medtronicissa?

Tärkeintä on, että voin olla ylpeä työstäni Medtronicilla. Olemme markkinajohtaja, joka panostaa kaikki voimavaransa terveyden edistämiseen – sekä ajassa, henkilöstön määrässä että rahassa mitattuna. Hyvinvoinnin edistäminen on kaiken toimintamme tavoite.

Medtronic kohtelee työntekijöitään yksilöinä ja pyrkii huolehtimaan heidän fyysisestä ja psyykkisestä työhyvinvoinnistaan kaikin keinoin. Siitä kertoo esimerkiksi hyvä työterveyshuolto ja se, että työnantaja tukee työntekijöitään ja kiinnittää huomiota heidän tulevaisuudennäkymiinsä, kehittymismahdollisuuksiinsa ja täydennyskoulutukseensa.

Mitä teet vapaa-ajalla?

Meillä on Hangossa kesämökki, jossa rentoudun esimerkiksi kunnostamalla vanhoja huonekaluja. Lomilla vietän mieluiten aikaa perheeni kanssa ja käyn teatterissa sekä taidenäyttelyissä. Koska olen kiinnostunut ihmisistä, luen paljon elämäkertoja. Viimeksi luin Barack Obaman elämäkerran. Olen lukenut myös Earl E. Bakken teoksen "One Man´s Full Life" ja inspiroiduin hänen elämänkatsomuksestaan: "…the concept of restoring men and women to full, productive lives has been more than a corporate stratagem; it´s been a way of life."

Millainen koulutus sinulla on?

Olen suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Åbo Akademin taiteentutkimuksen koulutusohjelmassa. Koulutustaustastani huolimatta en ole Medtronicilla työskennellessäni kaivannut takaisin kulttuurialalle, mikä kertoo paljon siitä, kuinka hyvin viihdyn työssäni.

Onko sinulla vihjeitä työnhakijoille?

Medtronicilla työnhakijan persoonallisuus on merkitsevä tekijä. Muodollinen pätevyys on tietysti tärkeää, mutta jo oikeanlaisella asenteella ja suhtautumisella pääsee työhaastattelussa pitkälle.

Voitko suositella hyviä lounaspaikkoja uusille työkavereille ja muillekin?

Käyn mieluusti lounaalla Ravintola Teatterissa, jonka osoite on Pohjoisesplanadi 2 (Svenska Teaternin vieressä). Taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneena estetiikka on minulle tärkeää ja siellä myös sielu saa annoksensa maittavan ruoan lisäksi. Ravintolan  kesäterassi sijaitsee Helsingin sydämen läpi kulkevan Esplanadin varrella.

Last updated: 22 Sep 2010

Section Navigation

Additional information

Finland